Elinkeinoelämän järjestöjen laaja yhteiskannanotto: Tieliikenteen kansalliselle päästökaupalle ei ole tarvetta Suomessa

03.12.2021
Uutiskuva

Tieliikenteen kansalliselle päästökaupalle ei ole tarvetta, sillä tieliikenteen päästövähennystavoitteet on mahdollista saavuttaa jo päätetyillä ja niitä täydentävillä muilla toimenpiteillä. Liikenteen päästökehityksen on syykuussa julkaistun päivitetyn ennusteen mukaan arvioitu jäävän vuodelle 2030 asetetusta päästövähennystavoitteestaan noin 1,25 miljoonaa tonnia, mikä on selvästi vähemmän kuin vuonna 2020 laaditussa päästöarviossa.

Valtioneuvoston hyväksymän fossiilittoman liikenteen tiekartan ensimmäisen ja toisen vaiheen toimenpiteet ovat konkreettisia askeleita hiilineutraaliin tieliikenteeseen. Myös liikenne- ja logistiikka-alan omien tiekarttojen perusteella vuoden 2030 päästövähennystavoite on saavutettavissa ilman tieliikenteen päästökauppaa tai liikenteen verotuksen kiristämistä. Päästövähennysten lisätoimien tarve kohdistuu EU:n 55-valmiuspaketin toimia vahvistaen ensisijaisesti vaihtoehtoisten polttoaineiden lataus- ja jakeluinfraan.

 

Koko tiedote

Lausunto

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Aaltonen, Logistiikkayritysten Liitto ry, puh 050 349 2259

pekka.aaltonen@logistiikkayritykset.fi

www.logistiikkayritykset.fi

Takaisin