Kotimaan logistiikassa vahvaa kasvua vuonna 2018

28.01.2019
Uutiskuva

Logistiikkayritysten Liitto ry aloitti oman barometrin tekemisen elokuussa 2016 ja nyt valmistunut barometri on järjestyksessä yhdestoista. Barometrin vastausten perusteella vuoden 2018 neljännellä vuosineljänneksellä volyymit ovat kasvaneet kaikissa kuljetuslajeissa (paketit, kappaletavara sekä osa- ja kokokuormat) ja myös varastossa olevan tavaran määrä ja varastosta lähetetyt lähetykset ovat lisääntyneet verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Vuoden 2019 ensimmäisen vuosineljänneksen osalta kaikkien kuljetuslajien ja varastotoiminnan odotukset ovat edelleen positiivisia, mutta kasvun vauhti hidastuu verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2018.

Koko viime vuoden volyymit olivat kasvussa kaissa kuljetuslajeissa ja varastotoiminnassa. Liikevaihto on kasvannut ja myös kannattavuus näyttää parantuneen.

Tulos tukee yleistä käsitystä siitä, että Suomen talouden kasvu on hidastumassa. 

Barometrissä on kysytty liiton jäsenyrityksiltä erikseen kolmen kuljetustyypin; paketit, kappaletavara sekä osa- kokokuormat kehitystä. Samoin on tiedusteltu varastossa olevan tavaran ja lähetysten määrää. Kaikkien osalta on tiedustelu vain määriä, joten esim. tavaran arvoa tai liikevaihtoa ei ole arvioitu. Kysymyksiin on kolme vaihtoehtoa; vähentynyt, pysynyt samana tai lisääntynyt ja niissä on pyydetty vertaamaan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan sekä arvioimaan tulevaa vuosineljännestä. Kysely on tehty mahdollisimman yksinkertaisena ja tulokset on ilmoitettu ilman painotuksia. Vastaajiksi saatiin noin puolet jäsenyrityksistä ja liikevaihdon osalta vastaajat edustavat 85 prosenttia liiton jäsenyritysten liikevaihdosta.

Barometrin tulokset liiton kotisivulta

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Aaltonen, Logistiikkayritysten Liitto ry, puh 050 349 2259

pekka.aaltonen@logistiikkayritykset.fi

www.logistiikkayritykset.fi

Logistiikkayritysten Liitto ry edustaa merkittäviä logistiikkaoperaattoreita Suomessa, joiden yhteen laskettu liikevaihto on yli 1,5 miljardia euroa.

Takaisin