Logistiikan alan uudet sanomasuositukset valmistuneet

20.08.2012

Liikenne- ja viestintäministeriön sekä suomalaisen kaupan, teollisuuden sekä kuljetusalan keskeisten toimijoiden yhteishankkeen ”Sähköisten toimintamallien käytön lisääminen logistiikassa (SÄTKY)” tulokset ovat valmistuneet. Niillä parannetaan suomalaisyritysten logistista toimintaa tehostamalla sähköistä tiedonsiirtoa logistisen ketjun osapuolten välillä. Hankkeessa valmistuivat soveltamisohjeet kuljetustilauksen, rahtikirjan sekä kuljetusstatuksen tietojen siirtämiseksi logistisen ketjun eri osapuolten välillä sekä EDIFACT- että UBL/XML-muodossa.

Suosituksilla pyritään vähentämään tarvetta luoda yritys- tai organisaatiokohtaisia määrityksiä, jotka eivät välttämättä ole yhteentoimivia. Tavoitteena on nopeuttaa uuden tiedonsiirtotavan omaksumista kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Logistiikan sähköistäminen on myös yksi Liikenne- ja viestintäministeriön älyliikenteen kärkihankkeista.

Hanke oli TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n organisoima ja sen materiaali on ladattavissa TIEKE sivustolta osoitteesta: http://www.tieke.fi/display/Sanomarekisteri2/Kuljetusalan+toimialan+dokumentit.

(Täydennys 9.10.2015: Hankkeen tulokset eli kuusi sanomaa ja niiden oheismateriaalit löytyvät TIEKEn Verkottaja –palvelusta osoitteesta: http://www.tieke.fi/display/Sanomarekisteri2/Sanomarekisteri). Hankkeessa sovittiin alussa, että tulokset siirtyvät tähän maksulliseen palveluun kaksi vuotta hankkeen päättymisen jälkeen.) 

 

Lisätietoja hankkeesta ja sen tuloksista:

Projektipäällikkö
Heikki Laaksamo
Puhelinnumero: +358 40 835 0032
heikki.laaksamo@tieke.fi

Takaisin