Positiivista henkeä ilmassa kotimaan logistiikassa

31.08.2016
Uutiskuva

Logistiikkayritysten Liitto ry:n ensimmäinen barometrijulkaisu enteilee pientä positiivista kehitystä taloudessa.

Logistiikkayritysten Liitto ry:n ensimmäinen oma barometri on valmistunut. Barometrin perusteella niin pakettien, kappaletavaran kuin osa- ja kokokuormien kuljetukset lisääntyivät vuoden toisella neljänneksellä verrattuna alkuvuoteen. Kasvua kuljetuksissa on ollut 45 prosentilla vastaajista, kun kuljetusten vähenemistä on ollut 15 – 20 prosentilla. Barometrin perusteella kasvu jatkuu myös vuoden kolmannella neljänneksellä.

Myös varastoidun tavaran määrässä ja varastosta lähtevien lähetysten määrässä näyttäisi olevan lievää kasvua, mutta vastaukset hajautuvat siten, että kasvua ennakoi 35 prosenttia, kun vähenemisestä kertoo 20 – 30 prosenttia.  Varaston osalta kolmannen neljännekselle kasvua ennakoi 30 prosenttia, kun vähenemistä ennakoi vain 5 – 15 prosenttia.

Barometrin tulos vahvistaa kentältä saatua käsityksiä, että jotain positiivista on tapahtumassa, toteaa liiton toimitusjohtaja Pekka Aaltonen. Tulokset vastaavat muun muassa Paltan suhdannekatsauksen tuloksia. Toivottavasti tämä vastaa aikaisemmin havaittua ilmiötä, että talouden muutossuunnat on havaittavissa ensimmäisenä kuljetuksissa. Kysymyksissä ei ole pyydetty arvioimaan muutoksen suuruutta. Ilmeisesti kasvu on ollut kokonaisuutena aika pientä – yritysten välillä voi tietysti olla eroja. Alan kannattavuus on ollut heikkoa vuoden 2008 talouden käänteen jälkeen ja kokonaiskuljetusmäärät ovat edelleen kaukana huippuvuosista 2006 - 2007. Digitalisaatio haastaa logistiikkaa ja edellyttää kehityshankkeita ja myös investointeja. Pieni piristysruiske tekisi hyvää, jotta ala voisi kehittyä ja vastata tulevaisuuden tarpeisiin, toteaa Aaltonen.

 

Barometrissä on kysytty liiton jäsenyrityksiltä erikseen kolmen kuljetustyypin; paketit, kappaletavara sekä osa- kokokuormat kehitystä. Samoin on tiedusteltu varastossa olevan tavaran ja lähetysten määrää. Kaikkien osalta on tiedustelu vain määriä, joten esim. tavaran arvoa tai liikevaihtoa ei ole arvioitu. Kysymyksiin on kolme vaihtoehtoa; vähentynyt, pysynyt samana tai lisääntynyt ja niissä on pyydetty vertaamaan vuoden 2016 toisen neljänneksen muutosta ensimmäiseen neljännekseen sekä arvioimaan tulevaa kolmatta vuosineljännestä. Kysely haluttiin tehdä mahdollisimman yksinkertaisena ja tulokset on ilmoitettu ilman painotuksia. Vastaajiksi saatiin yli puolet jäsenyrityksistä ja liikevaihdon osalta vastaajat edustavat lähes 90 prosenttia liiton jäsenyritysten liikevaihdosta.

Barometrin tulokset liiton kotisivulta

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Aaltonen, Logistiikkayritysten Liitto ry, puh 050 349 2259

pekka.aaltonen@logistiikkayritykset.fi

www.logistiikkayritykset.fi

Logistiikkayritysten Liitto ry edustaa merkittäviä logistiikkaoperaattoreita Suomessa, joiden yhteen laskettu liikevaihto on noin 1,4 miljardia euroa.

Takaisin