Sähköisen logistiikan käyttöönotto-opas julkaistu

08.05.2012

 

SÄHKÖISELLÄ TOIMITUSKETJULLA TEHOKKUUTTA, KANNATTAVUUTTA JA LAATUA

Kuljetustiedot kerralla oikein

Logistiikkayritysten Liitto ry:n tavoitteena on vauhdittaa kuljetustilaustietojen siirtämistä manuaalisista tiedonsiirtotavoista sähköisiin tapoihin. Puhelimella, faksilla tai sähköpostilla tehtävistä kuljetustilauksista halutaan luopua kokonaan vuoteen 2013 mennessä.

Muissa Pohjoismaissa tavarankuljetuksen lähetystiedoista 90 - 95 prosenttia siirtyy jo sähköisesti, kun vastaava luku Suomessa on alle 50 prosenttia. Sähköinen kuljetustilaaminen on selvästi lisääntynyt viimeisen vuoden aikana samoin kuin yksilöllisten (ainutkertaisten) rahtikirjanumeroiden käyttö. Yksilölliset rahtikirjanumerot ovat edellytys, jotta koko kuljetusketjun dokumentointi ja seurattavuus olisi kitkatonta.

Tavoitteena on saada koko toimitusketju sähköiseksi tilauksesta laskutukseen. Sähköisen asioinnin edut logistiikassa ovat kiistattomat. Sähköisten lähetystietojen käyttäminen vähentää merkittävästi virheellisiä kuljetuksia ja mahdollistaa lähetysten ajantasaisen seurannan. Toimitusten laatu ja toimitusvarmuus paranevat. Logistiikkapalveluyritysten on helpompi tarjota erilaisia lisäarvopalveluja, kun kaikki tiedot on kerralla syötetty oikein sähköiseen muotoon. Manuaalisesta rahtikirjojen täytöstä ja lähettämisestä sekä käsittelystä päästään eroon. Yhdenmukaiset ja yhteensopivat toimintatavat parantavat eri osapuolten tuottavuutta.

Käyttöönotto-opas julkaistu

Logistiikkayritysten Liitto ry on teettänyt yhdessä Liikenne- ja viestintäministeriön kanssa sähköisen logistiikan käyttöönotto-oppaan. TIEKE:n (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) laatimassa oppaassa kerrotaan käytännönläheisesti ja kattavasti sähköisen tiedonsiirron palveluista, mahdollisuuksista sekä järjestelmien käyttöönottamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Opas on wiki-tyyppinen ja se löytyy TIEKE:n sivuilta tai Logistiikkayritysten Liiton sivulta hyödyllisiä linkkejä.

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistyksen verkkopalveusta on mahdollsta saada ainutkertaisia rahtikirjanumeroita

Myös rahtikirjastandardi päivitettiin loppuvuodesta 2010. Rahtikirjastandardia SFS 5865 voi tilata Suomen standardisoimisliitto SFS ry:ltä tai suoraan SFS:n verkkokaupasta.

Logistiikkayritysten Liitto ry kannustaa suomalaisyrityksiä siirtymään sähköisten tiedonsiirtojärjestelmien käyttäjäksi. Alan tahtotilana on saavuttaa muiden Pohjoismaiden taso 2013 vuoteen mennessä. Tahtotilaa voi verrata pankkimaailmaan, jossa kallis manuaalinen operointi on vain poikkeustilanteita varten.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja
Pekka Aaltonen
Logistiikkayritysten Liitto ry
Puhelinnumero: +358 50 349 2259
Sähköposti: etunimi.sukunimi@logistiikkayritykset.fi

Takaisin