Kotimaan logistiikan kasvu pysähtynyt - pientä laskua odotettavissa alkuvuodesta

20.01.2021
Uutiskuva

Logistiikkayritysten Liitto ry:n uusimman barometrin vastausten perusteella vuoden 2020 neljännellä vuosineljänneksellä kuljetusvolyymit ovat kehittyneet edelliseen vuoteen verrattuna siten, että paketeissa on kasvua, kappaletavara on pysynyt samalla tasolla ja osa- ja kokokuormat ovat vähentyneet. Varastossa olevan tavaran määrä sekä varastosta lähetetyt lähetykset ovat lisääntyneet verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kappaletavaran osalta 20 prosenttia ilmoittaa volyymien kasvaneen ja samoin 20 prosenttia ilmoittaa niiden vähentyneen. 

Vuoden 2021 ensimmäisen vuosineljänneksen osalta kuljetuksissa odotetaan pientä kasvua paketeissa, mutta kappaletavarassa ja osa- kokokuormissa arvioidaan volyymien laskua verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2020. Varastossa olevan tavaran määrä sekä varastosta lähtevät lähetykset arvioidaan olevan pienessä kasvussa.

Saldolukukuvasta nähdään, että kappaletavaran osalta on kaksi vuotta tultu alaspäin. Nyt sekä toteuman että ennusteen osalta ollaan hyviin lähellä nollaa. Kuitenkaan mitään suurta pudotusta ei ole tapahtunut eikä ole nytkään näkyvissä.

Tulokset tukevat yleistä käsitystä, että Suomen talouden näkymät ovat osin parantuneet, mutta paljon on edelleen epävarmuutta liittyen varsinkin koronan kestoon. 

Koko viime vuoden 2020 volyymit kuljetuksissa ja varastoinnissa ovat hieman vähentyneet lukuun ottamatta paketteja verrattuna vuoteen 2019. Yrityskohtaiset erot ovat kuitenkin merkittäviä, koska esim. kappaletavaran osalta 65 prosentilla volyymit ovat pysyneet samalla tasolla tai kasvaneet. Liikevaihto on 60 prosentilla vastaajista vähentynyt vuonna 2020 verrattuna vuoteen 2019. Kannattavuus näyttää parantuneen 40 prosentilla. 

 

Barometrin tulokset liiton kotisivulta

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Aaltonen, Logistiikkayritysten Liitto ry, puh 050 349 2259

pekka.aaltonen@logistiikkayritykset.fi

www.logistiikkayritykset.fi

Logistiikkayritysten Liitto ry edustaa merkittäviä logistiikkaoperaattoreita Suomessa, joiden yhteen laskettu liikevaihto on yli 1,0 miljardia euroa.

Takaisin